|
|
||
|---|---|---|
Uutiset: |
04.12.2009 Satelliet Finlandin myyntitiimiin kuuluu tällä hetkellä viisi henkilöä, joista viimeisin tulija on 15 vuotta alalla toiminut Maarit Saaristo. Maarit on luonut malliston, jolla Suomen markkinoita on johdettu jo usean vuoden ajan. Kuullessaan Satellietin Suomeen tulosta Maarit näki samalla uuden mielenkiintoisen haasteen koittaneen uralleen . Maarit on nyt mukana rakentamassa Euroopan johtavaa kaluste-alan yritystä Suomessa ja samalla palvelemassa asiakkaitamme kansainväliset kriteerit täyttävällä tavalla. "Halusimme Maaritin ensitöiksemme mukaan tiimiimme. Maarit yhdessä Satellietin kansainvälisen osto-osaston kanssa muodostaa palvelun, jolla löydämme kaikki segmenttiemme kalustetoimittajat maailmalta ja tarjoamme asiakkaillemme ratkaisuja, joissa on käytännössä vain mielikuvitus rajana", kertoo toimitusjohtaja Ville Tapola. "Olen aina pitänyt Satellietia julkitilasisustamisen edelläkävijänä ja alansa intohimoisena kehittäjänä. Satellietin sloganin "We love chairs" allekirjoitan täysin. Olen erittäin innoissani päästessäni mukaan Satellietin toimintaan. Tunnen heidän toimintatapansa Euroopassa", kertoo Maarit. |
![]() |
Satellietin myyntitiimi koostuu nyt viidestä henkilöstä: Pekka Ahava, Ville Tapola, Maarit Saaristo, Antti Orrenmaa ja Petteri Aro. Konsulttina tiimiä tukemassa toimii Jarmo Räikkönen.
|
||
| HOME |
